Hyvinvointi

Huomaatko kehityksesi?

Härpäkkeillä on helppo seurata fyysisen kunnon kehittymistä. Mutta huomaatko kehityksesi otsatukan ja takatukan välissä? Pipon sisällä.

Olisi hurjan harmi, jos omat edistysaskeleet jäisivät huomaamatta itselle tärkeässä asiassa tai tavoitteessa. Olivat askeleet miten pikkiriikkisiä tahansa.

Tajusin yhtenä päivänä, että vielä vuosi sitten en olisi suurin surminkaan ryhtynyt kirjoittamaan blogia. Vaikka minulta toivottiin sitä, jotta kuultaisiin, miten teillä siellä Lapissa menee.

Mitä minussa sitten on tapahtunut, että nyt uskalsin julkaista aurinkokellokorttilaisuusblogini? Ehkä olen löytänyt aavistuksen rohkeutta.

Oman intohimon toteuttaminen meni sen pelkäämisen edelle, mitä muut ihmiset minusta mahdollisesti ajattelisivat. Rakkaus kirjoittamiseen voitti blogin julkaisemiseen liittyvät (miljoonat!) kauhukuvat.

Uskaltamiseni liittyi myös siihen, että minulle oli kirkastunut, että haluan tulevaisuudessa kirjoittaa jälleen myös työkseni.

Kun tavoite on kirkas tai edes hitusen kirkkaampi, ensimmäisen askelmerkin on mahdollista paljastua. Sitten tarvitaan syvähengityksiä ja rohkeutta askeleen ottamiseen. Tai edes kengän kärjen nitkuttamiseen millimetrin eteenpäin. Ja sen jälkeen hetki aikaa tuumailla, jotta ehdimme huomata, että me teimme sen!

Lappiin muuttaminen oli iso askel sekin, melkein 1 000 kilometriä pitkä. Tiesin sopeutuneeni muutokseen, kun Suomen kartan näkeminen television sääennustuksissa ei enää tuntunut pahalta.

Siihen saakka kartta oli muistuttanut välimatkasta kaukana asuviin rakkaisiin, ja matalapaineet ja etelänpuoleiset tuulet kaikuivat kuuroille korville.

Jos toivoo pääsevänsä eteenpäin jossain asiassa, pienetkin onnistumiset antavat valtavasti voimaa jatkaa, kunhan ne vain huomaa. Saatat huomata vaikka, että osaat olla jo hitusen armollisempi itsellesi ja pistät päivittäin hetkeksi pötkölleen sohvalle tai että haastava elämäntilanne onkin jo hellittämään päin.

Minä tajusin keväällä, että haluan kehittää pääkoppaani ajattelemaan myönteisemmin. Arki auliisti opetti, että ajattelutavallani on suurempi vaikutus hyvinvointiini kuin millään muulla yksittäisellä tekijällä. Edes unen määrällä.

Viime viikolla löysin hyvän mittarin näyttämään itselleni, että aivoni pystyvät kyllä jo kulkemaan välillä myös uusia, myönteisempiä polkuja. Kiitos kahden katastrofiaamun. Ensimmäinen onnistui pilaamaan loppupäivän. Toisena osasin pysäyttää itseni mollaamisen, ja loppupäivä oli mitä mainioin. Se tuntui hurjan isolta onnistumiselta.

Ymmärsin, että vaikka jokin tilanne ei menisi osaltani lähimainkaan tyylikkäästi, sen ei tarvitse kaulia loppupäivääni pipariksi.

Pysäytin dominonappulajonon kaatumisen siihen paikkaan ja listasin mustaa huumoria apunani käyttäen, mikä tilanteessa meni hyvin. Sen jälkeen annoin itselleni myötätuntoa ja ymmärrystä. Hyvin sä vedät.

Oli kehitysprosessi tai tavoite mikä hyvänsä, niin matkaa taittaessa on parhaitakin pörssiosakkeita arvokkaampaa, kun ympärillä on sellaisia ihmisiä, jotka tarvittaessa tuuppivat takalistoon, pitävät kädestä kiinni ja hokevat hengitä, hengitä, hengitä, jos ja kun välillä hirvittää. Ja auttavat näkemään onnistumisia nostamalla pipon silmiltä.

Onnekseni minulla on. Toivon, että sinullakin.

Mistä sinä huomaat kehittyneesi jossain sinulle tärkeässä asiassa?

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *