Yrittäjyys

Lisää mutkia matkaan

Kuten tällä viikolla kirjoitin, olen koronatilanteen vuoksi lykännyt yrittäjyyssuunnitelmia ajassa eteenpäin ja jatkanut täyspäiväisenä kotiäitinä. Kerroin myös, että toiminimiasiani käsittely kaupparekisterissä oli vielä kesken.

No, tulikin lisää mutkia matkaan. Olin toissapäivänä kävelyllä, kun mieheni lähetti minulle valokuvan WhatsAppiin. Postilaatikossa oli ollut kirje minulle PRH:lta. Ehdin hetken jo iloita, että toiminimeni muutosilmoitus olisi nyt käsitelty ja yritys virallisesti pystyssä (vaikka en voisikaan vielä aloittaa toimintaa). Se vain kummastutti, että tiedon olisi pitänyt tulla sähköpostilla eikä kirjeellä. Sitten iski huoli. Oliko joku kuitenkin napannut nimen ennen minua?

Kirjeestä valahti käsiini odottamaton, märkä tiskirätti: Muuta toiminimi Toimisto tunturissa. Toiminimi ei voi muodostua pelkästään yrityksen toimintaa, tavaraa tai palvelua kuvaavasta sanasta eikä yleisesti tunnetusta paikannimestä.

Kyllä, kirosin. Kyllä, useamman kerran. Kiukun ja epäuskoisuuden jälkeen hiipi häpeä. Minulla on ollut vuosi aikaa tajuta, ettei Toimisto tunturissa olisi kelvollinen nimi. Miten se ei ollut käynyt mielessäni edes yhden yhtä kertaa?

Miten noloa. Häpeällistä. Aloittelijamaista.

Yrityksen nimeäminen on herkkä juttu. Se on kuin pikkuinen taimi, jota ensin varovasti kuulostelet ja makustelet ja sitten ylpeydellä hoivaat ja hellittelet. Yrityksesi nimi ja sinä olette te. Tiimi, jolla lähdette yhdessä valloittamaan maailmaa.

Millä nimellä minä nyt valloittaisin maailman, kun olen jo niin rakastunut Toimistooni tunturissa?

Eilen päänvaivaa nimeäkin enemmän aiheutti se, mikä suurempi tarkoitus tällä nimihäslingillä oikein on. Kuten edellisessä blogikirjoituksessani kirjoitin, olin kuvitellut, että toiminimiasian käsittely olisi ollut viikossa ohi ja otin viivytyksen universumin lähettämänä viestinä olla hötkyilemättä. Mutta mitä nyt? Haloo universumi! Yritetäänkö minulle sanoa, että älä rupea yrittäjäksi nyt ollenkaan, kun et kerran voi tehdä töitä?

Kun sitten mietin sitä vaihtoehtoa, etten lähettäisi uusia nimivaihtoehtoja eteenpäin ja antaisin hakemukseni raueta, purskahdin itkuun. Ei, ei, ei! Ei tämän näin pitänyt mennä!

Sillä vaikka en koronatilanteesta johtuen voisikaan tehdä nyt yrittäjänä töitä, niin silti toiminimen aktivoinnilla on minulle valtavan suuri henkinen merkitys. Yrittäjyys, vaikka vain paperilla, on minun oljenkorteni koronasuossa. Usko ja toivo siitä, että me kaikki selviämme ja elämä palaa vielä maailmassa normaaliksi.

Ja tuosta toivosta en luovu oli yrityksen nimi ihan mikä tahansa. Vaikka Hupsista keikkaa ja heikun keikun ja vielä päälle ding dong. PRH, olisiko tällainen nimi riittävän yksilöllinen?

Tämä koko show on alleviivannut minulle sitä, miten tärkeää yrittäjyys minulle on. Tunnen suurta yhteenkuuluvuutta muiden suomalaisten yrittäjien kanssa tässä kiperässä tilanteessa. Lämmin rutistus teistä joka ikiselle!

Samalla myös se on korostunut entisestään, miten tärkeää minulle on olla nimenomaan aurinkokellokorttilaisen tavalla yrittäjä. Tämä aurinkokellokorttilainen ei luovu arvoistaan edes nyt, koska onneksi, onneksi ja vielä kerran onneksi ei kuitenkaan ole ihan pakkopakko. Se ei ole vaihtoehto, että alkaisin puskea töitä yöt läpeensä ja päivisin minulla ei olisi mitään annettavaa perheelleni. First things first. Äitiys on edelleen rakkain ja tärkein tehtäväni tässä maailmassa.

Purin eilen nimiharmitustani Instagramissa, ja se auttoi valtavasti. Sain teiltä ihanilta tsemppiä ja nimiehdotuksia kommenteilla ja yksityisviesteillä. Kiitos niin paljon! Tänään jo hymyilyttää. Rakkaudella, intohimolla ja sydämellä nimetty Toimisto tunturissa on ja pysyy, ja virallinen nimi on sitten virallinen nimi. Ja kyllä, paperit lähtevät uusien nimiehdotusten kera PRH:een! Aurinkokellokorttilainen ei anna periksi.

Vähän niin kuin parhaillaan ulkona riehuvan, upean lumipyryn kanssa. Sä voit hidastaa mua, mut sä et voi pysäyttää mua!

PS Miten Otsamo-tunturin päivätuvan ulkohuussi liittyy tapaukseen? Yhtenä päivänä mustan huumorin syövereissä totesin, että kunpa voisi paeta johonkin eräkammiin ja kömpiä ulos joskus syksyllä. Otsamon huussi sopisi tarkoitukseen melkein yhtä hyvin. Ainakin, jos oveen naulaisi lapun Suljettu.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *