Arki

Luopumisen tuska ja keveys ‒ osa 1

Marie Kondon KonMariSiivouksen elämänmullistava taika (Bazar, 2016). Silmäni hakeutuivat kirjaan viime talvena monta kertaa, kun sitä myytiin ruokakaupan pokkarilaarissa. Kun sitten sama kirja odotti minua kirpputorilla, en voinut olla ostamatta.

Tietämättäni kai jo aloitin turhista tavaroista luopumisen prosessin.

Kesäkuun lopussa osallistuin ystäväni järjestämälle vaatteidenvaihtobrunssille. Sain kaapeistani kerättyä muovikassillisen vaatteita eteenpäin annettavaksi. Konmaritus kolahti kuitenkin vasta viime viikolla, kun kirja oli mukanani reissulukemisena Itä-Suomessa.

Tarvittiin ensimmäiset 45 sivua, ja tämä tyttö pisti tuulemaan. Heippa musta juhlamekko ja hellurei vaaleanpunainen! Hyvästi sata vuotta vanhat kynsilakat ja vanhentuneet hajuvedet!

Joskus todellakin pitää matkustaa kauas nähdäkseen lähelle. Oma arki saa ilmaa ympärilleen, kun sitä ei elä hetkeen. Väljyys auttaa näkemään, mitä hyvää omassa arjessa on ja mitä ehkä haluaisi muuttaa. Ja sen, mistä on valmis luopumaan.

Käsittämättömintä oli, kun kemppareiden kollaamisen ohella tartuin yli kahden vuoden takaisiin hääkuviimme ja pistin ne vihdoin albumiin. Mikä tunne! Kuin kengässä hiertänyt kivi olisi vihdoin poissa.

Kondon mukaan turhasta tavarasta luopuminen ja jäljelle jääneen omaisuuden järjesteleminen johtavat myös elämän järjestämiseen ja antavat pontta heivata negatiivisia asioita elämästä.

Olin vähintäänkin hämmästynyt, kun seuraavaksi mieleeni pompsahti liikeidean raakile. Mitä ihmettä, toimiiko tämä oikeasti?

Jossain mielessä jopa shokeeraavan yksinkertainen ohje kuuluu näin:

”Heitä menemään kaikki, mikä ei tuota iloa.” (Marie Kondo: KonMari ‒ Siivouksen elämänmullistava taika, Bazar, 2016)

Nimenomaan: Tuota iloa nyt. Tätä Kondo painottaa. Kyseiset mekot, kynsilakat ja hajuvedet tuottivat aikoinaan paljon iloa. Eivät enää. Nyt iloa tuottavat korkeintaan muistot, jotka liittyvät noihin mekkoihin, kynsilakkoihin ja hajuvesiin, mutta eivät tavarat itsessään.

Yhden (tai ehkä sittenkin kaksi?) vanhentuneen hajuveden kuitenkin säilytän: siihen liittyy valtavan tärkeitä muistoja, ja pullon näkeminen päivittäin tuottaa minulle yhä iloa.

Nykyisyyden ja menneisyyden eron tajuaminen auttoi minua päästämään lopuista irti. Ja sen, että muistot eivät loukkaannu, vaikka pitäisin jotain muistoa rakkaampana kuin toista.

Ylipäänsä turhasta tavarasta luopumisessa taitaa olla kyse paljon syvemmästä kuin pelkästään käsin kosketeltavista tavaroista.

Se, mikä tuotti iloa joskus, ei tuota välttämättä iloa tässä hetkessä. Meillä on lupa kasvaa, muuttua. Ja luopua sellaisesta, mikä ei palvele meitä enää. Jopa jostain muistosta, tottumuksesta, ihmissuhteesta. Yksinkertaisesti mennä elämässä eteenpäin.

Vessan ja kylppärin hyllyjen tyhjentäminen ja meikkilaukkujen raivaaminen tuntui hyvältä. Samoin ajatus siitä, että mitä jos asuisimmekin kodissa, jossa ei olisi ylimääräisiä, iloa tuottamattomia kirjoja, vaatteita, koriste-esineitä tai mitä lie kapistuksia. Tai ainakin, että niitä olisi hyvin vähän.

Muutamaa sivua myöhemmin odotti yllätys. Kondo kehottaa kysymään itseltäni, miksi haluan järjestää kotini ennen kuin alan järjestää sitä. Hapuillen löysin itsestäni vastauksen, joka nyt tuntuu hyvin kirkkaalta.

Koska olen taipuvainen yliajatteluun, kaipaan päähäni tilaa. Harmoniaa. Iloa. Ja tuota samaa kaipaan ympärilleni.

Varmasti raivaamisen tarve liittyy myös nupullaan olevaan uuteen elämänvaiheeseen, aurinkokellokorttilaisuuteen. Tarve putsata pöytä uudelle. Eikä varmasti ole mitenkään tavatonta, että äidit konmarittavat nimenomaan hoitovapaalla ja kotiäitinä ollessaan.

Kas kummaa, jopa konmaritus tuntuu liittyvän miellyttämisen tarpeesta luopumiseen. Sen, mistä luovut, pitäisi olla oma päätöksesi ‒ kuten muutkin valintasi.

Kuinka paljon kodissasi on kaiken maailman tilpehööriä, mitä olet saanut lahjaksi ja et siksi ilkeä, uskalla tai raaski heittää niitä menemään, vaikka niiden ainoana tehtävänä on vain olla möllöttää piilossa ja viedä tilaa?

En malttanut pitää näppejäni kurissa, vaan ryhdyin hommiin ennen kuin kirjassa päästiin tarkkoihin konmarituksen ohjeisiin. Sitä paitsi, täydellisyyteen pyrkiminen ei kuulu enää tavoitteisiini. Ei tässäkään asiassa. Prosessi on nyt kuitenkin ilmiselvästi alkanut ja kerron, miten homma etenee.

En tiedä vielä, mitä saan luopuessani tilalle, mutta ajatus tuntuu samalla seesteiseltä ja kutkuttavan jännittävältä.

Onko Konmari sinulle tuttu juttu? Tunnetko sinä tarvetta turhasta luopumiseen?

2 Comments

  • Eija

    Meillä tavarat ja vaatteet liikkuu kokoajan.Mikä ei palvele niin lähtee kiertoon,ei kirppikselle vaan annan tarvitseville.Vaatekaapin sisällön ”räjäytän” väh. 2 krt vuodessa.Johan pystyy hengittämään ja kivet puhdistaa loput pölyt nurkista.

    • Marja-Terttu

      Kuulostaa toimivalta systeemiltä! Noin kaappeihin ei pääse kertymään suurta määrää itselle tarpeetonta tavaraa. Kiitos, kun vierailit blogissani! 🙂

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *