Hyvinvointi

Luottamuksesta ja vähän pelosta

Olemme viime aikoina eläneet, ja elämme yhä, suurten päätösten aikaa. Omakotitalon etsintä, lapsen hoitopaikasta päättäminen, yritystoiminnan aloittamisen ajankohta. Isoja juttuja kaikki.

Ehkä siksi viime aikoina mielessäni on pyörinyt ärsyttävä sanapari luottamus vai pelko. Tyyliin Suhtaudutko elämään luottamuksella vai pelolla? Teetkö päätöksesi luottamuksesta vai pelosta käsin? Argh! Ei niitä voi asettaa vastakkain! Ikään kuin luottamukseen nojaaminen tekisi järjenkäytön tarpeettomaksi.

On yksinkertaisesti järkevää tarkistaa ensin, onko vedessä näkyvissä kiveä ennen kuin hyppää pää edellä laiturilta. Mutta jos vaaraa ei vaikuttaisi olevan, niin sen jälkeen voi hyvin antaa mennä ja luottaa siihen, että hyppy sujuu hienosti. Ensin terve pelko, sitten luottamus.

Asioiden puntaroiminen järjellä ja jopa ”realistisen riskikartoituksen tekeminen” ei tarkoita sitä, että tarkastelisi maailmaa pelosta käsin. Päätösten ja elämänmuutosten edessä on luonnollista tuntea huolta. Niin saakin olla! Mutta mitä tapahtuu tuon realistisen riskikartoituksen jälkeen? Jäänkö kiinni huoliin, jotka ovat kuitenkin vain ajatuksia?

Keskitynkö kasvattamaan mielessäni kärpäsistä härkäsiä (ja saan luotua todentuntuisen katastrofin mieleeni) vai siirränkö puntaroimisen jälkeen sukseni luottamuksen ladulle?

Ennen suurten päätösten tekemistä tarkistan siis faktat ja punnitsen järkisyyt. Mutta päätöksentekoprosessini ei lopu siihen, kun olen järjen valossa todennut jonkin jutun hyväksi ja äänestänyt jatkoon.

Lopulliset päätökset teen tunteella.

Puhtaasti sen perusteella, miltä minusta tuntuu.

Mitä merkityksellisempi (ja sitä kautta myös pelottavampi) päätös, sitä enemmän luotan tunteeseeni. Ja siinä kohtauksessa taustamusiikista vastaa luottamus. Luotan täysin siihen, mitä sisimpäni sanoo. Ja kas kummaa, niinhän siinä tuppaa käymään, että viime kädessä tunteella tehdyt päätökset ovat menneet täydellisen oikealla tavalla.

Tavallaan elämä on näin erittäin yksinkertaista. Tiedän kyllä, miten toimia päätöksentekotilanteissa, jos vain luotan sisäiseen ääneeni. (Ja onnekseni aviomieheni luottaa siihen myös ja kunnioittaa päätöksiäni, kun totean jostain hommasta, että sori, nyt on näin.) Vatuloimisvaihe jää pois.

Mutta välillä eteen tulee myös hetkellisesti harmittavia tilanteita, kun järkisyyt näyttävät mainioilta, mutta se tunne puuttuu. Pinnistelet ja pinnistelet, mutta tunnetta ei synny. Sitten muistat, että ai niin, eihän tämä näin toimi.

Sisimpään luottaminen tuo rauhan myös kehooni. Siitä tiedän, että päätös on oikea, vaikka osa minusta ämpyttäisi vastaan.

Törmäsin seuraavaan Mauno Koiviston lausahdukseen ensimmäistä kertaa viime syksynä Instagramissa. Kirjoitin lausahduksen kirjekuoresta repäistylle paperinpalalle ja länttäsin näkyville jääkaapin oveen.

”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.” (Mauno Koivisto)

Ja jos ei käy, niin siitäkin selvitään. Tavalla tai toisella.

Kun lausahdus on näkyvillä arjessa koko ajan, on se ujuttanut tietään jääkaapin ovesta myös ajatuksiini. Olemme jo löytäneet maailman ihanimman hoitopaikan. Tiesin sen jo ensimmäisen puhelinkeskustelun jälkeen. Nyt valitsen luottaa, että myös se oikea koti löytyy ja että yritystoiminnan aloittaminen tapahtuu sekin oikeaan aikaan ilman stressaamista.

Tuolta jostain Manu on auttanut minua ruokkimaan joustavia ja uteliaita ajatuksia. Luottamusta laiturilla kivitsekkauksen jälkeen.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *