Arki

Miten innostua ruoanlaitosta ‒ ja nauttia arjesta enemmän?

Ensinnäkin tarvittiin aviomieheni orastava kyllästyminen siihen, että hän huolehti leijonanosan ruoanlaitosta. Ja Kaappaus keittiössä, ehkä inspiroivin tv-ohjelma ikinä. Innostukseni kyökkihommiin syttyi hyvin pitkälti Kari ”Kape” Aihisen teeseistä. Vaikka kausi päättyi telkkarissa, superkannustava Kape häärää meillä näkymättömänä koutsina, kun tämä äiti astuu keittiöön.

Olen innostuksestani tosi onnellinen, koska se on tuonut tullessaan niin paljon hyvää: itseluottamusta ja onnistumisen kokemuksia, enemmän vaihtelua ruokiin ja yhteistä, hauskaa puuhaa.

Ruoanlaitto on päivittäin toistuva rutiini. Kun saa käännettyä ajatuksensa niin, että ruoanlaitto on luovaa ja inspiroivaa tekemistä, johon voi itse vaikuttaa mitä suuremmissa määrin, se muuttuu pakkopullasta energiaa tuovaksi asiaksi elämässä. Ja mitä vähemmän elämässä on pakkopullia, sen parempi.

Miten innostua ruoanlaitosta? Ruoanlaitosta inspiroituminen on syntynyt tällä reseptillä, kiitos Kapen telkkariohjelman:

Pieni apukokki. Pienetkin piltit osaavat auttaa ruoanlaitossa, jos heidän annetaan. Voit pestä piiperon kanssa vihanneksia, antaa hänen mitata, yhdistellä ja sekoittaa ainesosia keskenään, repiä salaattia, voidella uunivuoan ja niin edelleen. Tärkeintä on, että vanhempi uskaltaa ja haluaa ottaa pikkuessuisen apulaisen mukaan kyökkiin.

Kauhuskenaariossani kattilat kiehuivat, kuohuivat ja räiskyivät niin holtittomasti, ettei palovammoilta voisi mitenkään välttyä. Turhaan stressasin.

Kyökkihommat lapsen kanssa ovat hirmu mukavaa yhdessä touhuamista, kunhan katsot sotkuja aidosti läpi sormien eikä ruoanlaitossa ole kiire. Imuri on sitä varten, että sillä imuroidaan jauhot lattialta leipomisen jälkeen. Ja taaperot rakastavat pöytien luuttuamista.

Ideoiden etsiminen. Fiilistely on vähintään yhtä hauskaa kuin kokkaus. Selailen ruokakirjoja, ruokakauppojen mainoksia, blogeja ja ruokasivustoja. Monta kertaa idea johonkin ruokaan syntyy siitä, että kiinnostun jostain yksittäisestä raaka-aineesta. Tyyliin mieleni tekee tehdä jotain, missä on bataattia. Sitten googlailen bataattireseptejä vailla ajatusta siitä, mitä ruoan pitäisi olla ‒ ja innostun jostain, kuten kerran bataattirieskoista.

Innostuminen on avainsana. En edelleenkään keittele innosta hihkuen makkarakeittoa, jos minua ei inspiroi tehdä nimenomaan makkarakeittoa.

Saatan saada päähäni ruokalajin. Kerran halusin tehdä risottoa, mutta en tiennyt, miten. Niinpä hain taas viisaammilta ideoita. Usein yksinkertaistan reseptejä.

Viimeksi halusin tehdä makaronisalaattia. Tiesin, että makaronisalaatti näyttää valkoiselta, mutta en tiennyt, mitä se valkoinen on. Netin reseptejä tutkimalla selvisi, että kermaviiliähän se.

Suunnitteleminen. Tuo kummasti tyydytystä, kun soppa on jo teoriassa tehty. Kirjaan usein ruokaideoita (milloin valmiita, milloin keskeneräisiä) keittiön liitutauluun. Sitten teen kauppalistan ja ostan kerralla niin paljon kuin jaksan repussani kantaa. Joskus suunnitelma tarkoittaa vain tämän päivän ja huomisen ruokajuonia raapustettuna paperilappuselle jääkaapin oveen. Eikä suunnitelmassa ole mikään pakko pitäytyä. Jos kanaohrattoa tulikin reilu satsi, voit jättää kasvis-kinkkupannarin seuraavan viikon listaan. Mutta toteuta pannarisuunnitelma vain, jos se edelleen inspiroi.

Ruokakaupassa hengaileminen. Ruokakauppaan käveleminen ja siellä viipyily ovat minun omaa aikaani. Tiedätkö oikeasti, mitä kaikkea lähikaupassasi myydään? Näin kerran kaupassa juustonjuoksutetta. Minulla ei ollut mitään käryä, mitä sillä tehdään. Ruokakaupassa on kivaa haahuilla, jos ei ole nälkä, hiki eikä kiire.

Kerran pysähdyin ihmettelemään kookospähkinää. Enää en saa silmiäni irti siitä. Karvainen pallo on paljon hauskemman näköinen kuin perin juurin tuttu banaani.

Reseptien kerääminen. Jos vain muistan ja jaksan, kirjoitan kirjaan ylös onnistuneen ruoan reseptin. Lisähauskuus piilee siinä, että ohjeen kylkeen kirjoitan päivämäärän ja pari riviä siitä päivästä, ihan arkisia juttuja. Kun selailet ruokamuistokirjaa ruokaideoita etsiessäsi, muistat elävästi nuo ihan tavallisetkin päivät, joita et välttämättä tulisi muuten muistelleeksi. Tekstien lukeminen tuo hymyn huulillesi. Reseptin kylkeen kannattaa kirjata muistiin myös mahdollisia parannusehdotuksia tai vaihtoehtoisia toteutustapoja.

Ei tämä aina näin näppärästi suju, mutta välillä sujuu ‒ ja se riittää! Ja varmasti osasit rivien välistä lukea, etten ole mikään keittiön ihmeidentekijä, jonka blogi täyttyy upeista ruokakuvista. Olen ihan tavallinen kotiäiti, jolle kaikista tärkeintä on syödä joka päivä ruoka yhdessä koko perheen kanssa. Ruoasta inspiroituminen on sallittua myös meille ihan tavallisille äideille.

Mikä sinua innostaa kyökkihommiin? Miten inspiroitua arjen muista rutiineista?

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *