Arki,  Hyvinvointi

Pieni ja rento ote

Kun laitat märkiä talvirukkasia kuivumaan, vain laita märkiä talvirukkasia kuivumaan. Lappilais-zeniläinen sananlaskuko? Voisi hyvin olla.

Kun yhtenä aamupäivänä ripustin ulkoilusta märkiä rukkasiamme saunan katon kuivaushärveliin, tajusin, että sillä ei ole oikeasti mitään merkitystä, saanko ripusteltua rukkaset joitain sekunteja nopeammin vai hitaammin.

Ja siitähän siinä olisi ollut kyse: Vain sekunneista. Joten miksi kiire?

Neljän rukkasen kuivumaan laittaminen ei vie kauaa aikaa. Teki sen miten rauhallisesti, stressittömästi ja läsnäolevasti tahansa.

Mutta ero ripustusta seuraavaan hetkeen voi hyvinkin olla merkittävä. Tuleeko kylppäristä äiti, jonka hampaat ovat junttautuneina vastakkain, kulmakarvojen välissä kurttu, katse kellossa ja ajatukset lounaan valmistamisessa? Vai äiti, jonka leuka on rento. Yhtä rento kuin otsa. Ja mieli.

Kerroin edellisessä kirjoituksessani, että päätin hetken mielijohteesta uudistaa blogini ulkoasun, vaikka olin julkaisemassa uutta tekstiä. Niinpä jätin tekstin jemmaan ja aloin etsiä uutta ulkoasupohjaa.

Idea uudistukseen ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. Koska olin niin kypsä suorittamiseeni ja ylikriittisyyteeni (sitä tekstikin käsitteli), sain blogiuudistuksesta hyvän käytännön harjoituksen pieneen ja rentoon otteeseen.

Ihan ensiksi päätin, että tällä kertaa en koodaisi mitään. Sitten kuulostelin itseäni pitkin matkaa. Näpytänkö tietokonetta hampaat irvessä vai rallatellen? Tarvitseeko jokaista mieleen tullutta ideaa toteuttaa vai voisinko tyytyä yksinkertaistettuun? Onko uudistuksella oikeasti hoppu, vaikka se eteni mielestäni välillä hitaasti?

Olen patistellut itseäni harjoittelemaan rentoutta muissakin arkisissa yhteyksissä. Hyvin arkisissa, kuten noissa märissä rukkasissa.

Kärryjen pukkaamisessa lumipyryssä. Oikomisessa ruoanlaitossa, jos ulkoleikki on kiva ja lounasaika lähestyy. Siivoamisessa.

Nyt kokeilen tuota pientä ja rentoa otetta myös kirjoittamiseen. Ehkäpä se ei haittaa, jos jokaiseen kirjoitukseen ei ole mietittynä tarkasti rajattua näkökulmaa tai en hinkkaa tekstiä päiväkausia.

Voin nukkua yön yli, mutta tarvitseeko minun todella koisottaa viikon tai kahden yöt ennen kuin uskallan päästää tekstin käsistäni? Otan riskin ja jätän nukkumatta.

Uskon pieniin askeliin. Että kun harjoittelen rennompaa otetta siellä täällä arkisissa askareissani, minun on helpompi tehdä myös töitä rennommalla otteella sitten, kun Toimiston on tarkoitus olla myös työpaikka.

Onhan hiihtämisenkin opettelu helpompaa järven jäällä kuin hurjissa nousuissa ja laskuissa.

Kiitokset Dave Lindholmille inspiraatiosta. Rennommassa arjessa on tuo aivan sama tunne. Kuin koskettava tuuli.

”Pieni ja hento ote
Ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne
Kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote
Siinä kaikki”


(Pieni ja hento ote, Dave Lindholm)

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *